Farssimaista kohellusta ja rutosti mummoenergiaa

Anna Rimpelä: Tilanne päällä, Aino Ritari
Romaani, 252 s.
Otava, 2020

Anna Rimpelän toisinkoisessa voi helposti huomata kirjailijan taustan stand up -koomikkona. Vauhdikkaita tilanteita ei tarinasta puutu, ja teoksen rytmi hengästyttää vähempään tottuneen lukijan. Romaanin humoristinen hahmokavalkadi ja nopeaan leikkaava dialogi tuovat mieleen amerikkalaisen television sitcom-tyylilajin.

Tilanne päällä, Aino Ritari on Aino Ritari -kirjasarjan toinen osa. Se vie lukijansa seikkailulle kuvitteelliseen Hiippolan kylään, jossa eläkeläisillä on aikaa puuttua yhteiskunnallisiin epäkohtiin. Temperamenttisen eläkeläismummo Aino Ritarin lähipiiri tietää, että Ainolla on tapana kääntää harmainkin arki seikkailuksi. Tällä kertaa väsymätön oikeudenpuolustaja tarttuu naapuriin majoitetun turvapaikanhakijan, Kidanen, turvapaikkahakemukseen liittyviin epäselvyyksiin. Aino on jo tilannut itselleen ruumisarkun, jossa nukkua ja totuttautua ajatukseen tuonpuoleisesta. Teräsmummo-asenteella eteenpäin paahtava Aino saa lukijan hymyilemään.

Surun pahimmassa vaiheessa Aino makasi albassaan ruumisarkussa ja haki samaa olotilaa mikä hömpötyseläin Marsu Pussisella jo oli. Mutta kuolema ei noutanut Aino Ritari-kaksiosta muita. Ovikello nimittäin soi ja tökerösti keskeytti tuloillaan olleen valoa tunnelin päässä- ja kuolemankokemuksen. Aino antoi elämälle periksi ja meni avaamaan oven.

(s.16)

Sepon majoittujaystävä ihmetteli Marsun ruumista, mutta Aino ajatteli että siitä voisi puhua sitten myöhemmin. Marsu kieltämättä näytti rujolta, varsinkin kun Aino oli yrittänyt päästä arkusta ylös nähdäkseen kuka ovella oli. Marsu oli saatava takaisin kuntoon. Voisikohan sen täyttää, Aino mietti. Se olisi varmasti jotain mitä Marsu itse olisi halunnut.

                                                                         (s.18)

Romaanin syklisesti etenevä kerronta sekä tapa antaa henkilöhahmojen itse kertoa tarinaa tekevät kirjasta sopivan ääneen luettavaksi. Lyhyet, parin sivun mittaiset luvut on nimetty humoristisesti, ja ne vastaavat usein pituudeltaan yhtä kohtausta. Teoksen rakenne muistuttaa amerikkalaista tilannekomediaa, sitcomia. Siinä sinänsä merkityksettömän tai yksinkertainen alkuasetelman päälle aletaan rakentaa todellista karusellikieputusdraamaa hulvattomia henkilöhahmoja ja retorista iloittelua hyödyntäen. 

Tilanne päällä, Aino Ritarin kerronnassa pääosaa näyttelevät henkilöhahmojen dialogi ja nopeasti vaihtuvat tilanteet. Hahmojen väliset sanailut on rakennettu taiten ja vetävästi. Kertojan ääntä ei teoksen alkua lukuun ottamatta juurikaan kuulu. Kielipeleistä syntyvät sanaleikit pitävät huolta ettei tarinasta puutu väärinymmärryksiä ja klassista kohellusta. Eläkeläiset syöksyvät seikkailusta toiseen.

Lämpimiten huumori kukkii juuri henkilöhahmojen välisissä kemioissa. Kaikenlaista tavanomaisuuksia halveksuvan pinkkipermanenttisen Ainon ja tämän ystävä, neuroottisen varovaisen lintubongarin Seppo Miekk’ojan persoonat muodostavat ristiriidoista huolimatta kauniin ystävyyssuhteen. Tämä tuntuu olevan teoksen ydinsanoma.

Toinen väkevä kontrastipari, jolla synnytetään teoksen huumoria, on ikäihmisten ja nykymaailman kohtaaminen. Käsiteltäviä modernin yhteiskunnan teemoja ovat esimerkiksi turvapaikkapolitiikan ja aktivismin kysymykset, kuten kasvissyönti. Vakavasävyinen asialista yhdistettynä farssiin tuntuu välillä hiukan päälleliimatulta.

Tilannetta tasapainottavat klassiset komedian ainekset, kuten jatkuvasti esiin nousevat makaaberit kuolema-aiheiset vitsit. Sepon edesmennyt vaimo jakelee vinkkejä haudan takaa, ja täytetty ex-lemmikki Marsu Pussinen kulkee  mukana kaikkialla seikkailupoppoon maskottina. Kunnon karnevaalin henkeä juhlistavat myös kohdat, joissa parodian kohteeksi joutuu pohjoinen joulutraditio. Aino osallistuu Lucia-neito-kilpailuun pukeutumalla burkhaan ja voittaa yleisöäänestyksen.

 – Tretton december its very dark day and night and Lucia…. se tuo valoa, its valos party today. Light! Se se on, valo.
– Okay, interesting. Next year I wanna be the elf holding the candle!
– What?
– Kidane sanoo että haluaisi olla tonttu siinä kulkueessa.
-Jes, Jaaha. Eiköhän me sellainen saada järjestymään, the mummus who now are tonttus and pipariukkos propably ded next year, so you can be tonttu with candle. Eikös se ole kynttilä?
– On se.
– Cool!

                                                                         (s.91)

Tarinan toiminnan kaari on suhteellisen eheä ja miljööt vaihtuvat sopivaan tahtiin yrittäen pitää lukijan mielenkiintoa yllä, mutta itse toiminnan ponsi ja ydin, turvapaikanhakija Kidanen pelastaminen systeemiltä, tuntuu hiukan yksioikoiselta lähtökohdalta näin pitkälle seikkailulle. Kidane jää lukijalle myös henkilöhahmona melko sivulliseksi, sillä hän ei pääse kertojana ääneen. 

Paikoitellen myös samojen humoristisuutta luovien keinojen kierrättäminen saa tarinan junnaamaan. Esimerkiksi eläkeläisten englannin puhumisen parodiointi on imitaationa osuva, mutta sen hauskuus olisi varmasti päässyt paremmin esiin näyteltynä kuin paperilla. Tekstissä sivukaupalla finglishiä sisältävät kappaleet tuntuvat hiukan raskaalta luettavalta.

Rimpelän toisinkoinen on omalaatuinen koko perheen seikkailuromaani. Riemukkaan raikkaan Aino Ritarin elämänasenteella varustettuina ihmislaji välttyisi varmasti kaikelta tylsyydeltä ja olisi hyljännyt kaikki tabut jo aika päiviä sitten.                                                                                     

Elisa Paljakka

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s