Viipyileviä hetkiä

Roope Sarvilinna: Osuma
Romaani, 192 sivua
Tammi, 2017

Muisti on mosaiikki. Se vaatii etäisyyttä ja aikaa. Vasta sitten muodostuu kuva, kertomus.

Roope Sarvilinnan toinen romaani Osuma rakentuu paloista, hetkistä, jotka ammentavat Vanhan testamentin Jaakobin tarinasta ja sodista Euroopassa. Teos jakaantuu kolmeen osaan, joiden lyhyet luvut yhdistävät uskonnolliset kertomukset ja yksilön suhteessa historiaansa. Muistoissa eläminen ja todellinen historia asettuvat romaanissa vastakkain.

Osuma haastaa ja pitää lukijansa valppaana. Teoksen kuvaamat tapahtumat eivät rakennu lineaarisesti ja henkilöhahmojen muistoissa sivutaan niin toista maailmansotaa kuin nykypäivän konfliktitilannetta Syyriassakin. Teoksen tyyli vaihtelee lyhyiden, ytimekkäiden ja pidempien, tajunnanvirtamaisten virkkeiden välillä. Hetkittäisten tunnelmien ja muistojen kuvaamisessa tyylin vaihtelu toimii. Toistuessaan hyvinkin minimalistiset virkkeet menettävät kuitenkin tehokeinon asemaansa ja tekevät tekstistä korosteisen pysähtelevää. Pitkissä virkkeissä Sarvilinna on parhaimmillaan, pilkutetut lauseet yhdistävät eri ajanjaksoja ja tunnelmia.

Metro liikkui kiihtyen, sitten taas hidastaen, Kalasatama heijasti vaunun tuulensuojalaseista, nyt liike oli selvää ja massiivista ja sen tunsi kehossa niin kuin aikakin tuntui lehmusten ja tammien alla, vuosia sitten kun Anders maistoi ruohoa joen rannalla kahden kaverinsa kanssa Sundsvallissa.

Romaanin lyhyistä kuvauksista ja hetkistä rakentuva muoto tukee sen käsittelemiä teemoja sodan vaikutuksesta ihmiseen, mielen järjestelemistä muistoista ja niiden muokkautuvuudesta. Henkilöhahmojen yksittäiset tarinat yhdistyvät suurempiin historiallisiin kehyksiin ja risteävät. Teoksen luvut seuraavat vaihtuvasti kahden pariskunnan jäsenten muistoja ja tunnelmia. Jakobin ja Lean tarina uskonnollisen yhteisön parista Reposaaren merellisiin maisemiin asettaa Ensimmäisen Mooseksen kirjan Jaakobin tarinan uusiin kehyksiin. Molemmilla teoksen mieshahmoilla on laajempi historiallinen konteksti, joihin he asettuvat. Suuret kertomukset puretaan hetkiksi ja lukija haastetaan yhdistämään nuo hetket uudeksi kokonaisuudeksi.

Andersia, nykyistä taidevälittäjää, entistä palkkasoturia, käsittelevät luvut kokoavat monisäikeisen kuvan sodan vaikutuksesta ihmiseen ja tämän läheisiin. Mielenkiintoisen kontekstin sotamuistoissa elävälle Andersille antavat tekstistä löytyvät viittaukset Hemingwayn teokseen Jäähyväiset aseille. Sodan irrationaalinen luonne korostuu ja konfliktien oikeutus asettuu kyseenalaiseksi. Sarvilinna kokoaa vaikuttavan kuvan ihmismielen tavasta toimia ja järjestellä muistoja.

Vähäeleinen ja pienistä paloista rakentuva ulkopuolinen kerronta sulautuu henkilöhahmojen ääneksi ja tajunnanvirtamaiset virkkeet ovatkin Osuman vaikuttavinta antia. Aikatasoiltaan toisen maailmansodan, 90-luvun ja 2015 vuoden kautta risteilevä kerronta on paikoitellen rakenteeltaan tarpeettomankin epätasaista. Toisaalta epätasaisuus tukee teoksen kuvaamaa hetkistä ja muistojen palasista rakentuvaa kokonaisuutta. Katkelmallisen ja minimalistisen sävyn omaava teksti jättää paljon lukijan tulkittavaksi ja järjesteltäväksi.

Halu kertoa, kuka on. Tunnissa. Päivässä. Tai viikossa. Aika on. Ja liike.

Teoksen suurimpiin ansioihin lukeutuu tunnelman luominen joustavalla ja viipyilevällä kielenkäytöllä. Kevyttä kesälukemista Osuma ei ole: teos vaatii lukijalta jatkuvaa keskittymistä ja intertekstien kautta avautuvaa kertomusten yhdistelyä. Rakenteellisista epätasaisuuksista huolimatta kokonaisuutena teos on kaunis lukukokemus. Osuma kyseenalaistaa lineaarisuuden ja rakentuu paloista, joiden jäsentyminen kokonaisuudeksi pysäyttää.

Mette Vesistö