Vuoden 2019 Toisinkoisvoittaja

Toisinkoisen voitti Maija Muinonen teoksellaan sexdeathbabies!

IMG_9067.jpg
Maija Muinonen. Kuva: Petra Paakkari

Kritiikin voittajateoksesta pääset lukemaan täältä: ”Seksistä, kuolemasta ja yhdessäolosta”.

Voittaja julkistettiin Loskagaalassa 24.10.2019. Kiitämme upeista puheista yliopistonlehtori Anna Hollstenia ja vuoden 2018 Toisinkoisvoittajaa Kaija Rantakaria sekä musiikista ihanaa Lyytiä! Kiitos myös kaikille finalisteille, gaalaan osallistuneille sekä Toisinkoisen yhteistyökumppaneille!

 

Toisinkoisen finalistit 2019

Raati on tehnyt päätöksensä. Toisinkoisen finalistit 2019 ovat:

 

Heikki Kännö: Sömnö (2018, Sammakko)

Sömnö on vaikuttavan monitasoinen ja sisältörikas teos, jossa kokonaisuus pysyy läpi teoksen jämptisti hallinnassa. Teos on kunnianhimoisuudessaan poikkeuksellinen kotimainen proosateos, joka haasteellisuudestaan huolimatta on kuitenkin vetävää, sujuvaa ja yllätyksiä tarjoilevaa luettavaa.

 

Maija Muinonen: sexdeathbabies (2019, Teos)

Maija Muinosen sexdeathbabies on yksi tämän vuoden kiinnostavimmista kotimaisista proosateoksista. Proosan, draaman ja runouden piirteitä yhdistelevän teoksen vinksahtanut kieli leikittelee rohkeasti mauttomuuden ja visionäärisyyden rajalla, mutta ei kuitenkaan tunnu pakotetulta. Sexdeathbabies on rakenteellisesti toimiva kokonaisuus, joka havainnollistaa vaikeiden aiheiden peittymistä sisällöllisesti tyhjään tekemiseen ja sanomiseen.

 

Virpi Vairinen: Ilmanala (2017, Kolera)

Virpi Vairisen toinen runokokoelma Ilmanala on kokeellista nykyrunoutta, joka onnistuu välttämään erikoisuuden tavoittelun ja pysyy kevyenä. Teoksesta löytyy niin dialogia, proosarunoa, pörssikursseja kuin nuottiviivastokin. Runsaus on kuitenkin koko ajan Vairisen hallinnassa, ja lyhyehköt säkeistöt kannustavat lukemaan eteenpäin.

 

Voittaja julkistetaan Loskagaalassa 24.10.2019. Lisätiedot ja ilmoittautumisohjeet löytyvät täältä.

Loskagaalan ilmoittautuminen on auki

 

72253454_430374837604091_4899571564539805696_n

 

Loskagaalan ilmoittautuminen on nyt auennut! Tule viettämään iltaa Uuden ylioppilastalon Alina-saliin (Mannerheimintie 5 A, 3. kerros) torstaina 24.10.2019.

Ovet gaalailtaan avautuvat klo 17:30 ja alkumalja nostetaan klo 18:00. Tätä seuraa kolmen ruokalajin illallisjuhla puheineen. Illan pääroolissa ovat tietenkin vuoden toisinkoisfinalistit. Kukin finalistiteos esitellään lyhyesti ja gaalan päättää voittajan juhlallinen julkistus. Virallisen osuuden jälkeen siirrytään jatkoille Uuden ylioppilastalon ylempään kerrokseen Humanistiklusterille noin klo 21:30.

Tervetuloa siis viettämään ikimuistoinen ilta juhlien kirjallisuutta hyvässä seurassa!

Virallinen ilmoittautuminen Loskagaalaan tapahtuu tämän lomakkeen kautta:
https://forms.gle/rWnRUnk6Wm9Q3qVE6
Huomioithan, että ilmoittautuminen on sitova. Ilmoittautumisaika päättyy 16.10.


Lyhyesti:

MITÄ: Kirjallisuuspalkinto Toisinkoisen juhlagaala
MISSÄ: Uusi ylioppilastalo, Alina-sali
MILLOIN: torstaina 24.10.2019 klo 18 (ovet klo 17:30)
MITÄ PÄÄLLE: smartcasual
MITÄ MAKSAA: 16€

 


Alina-sali sijaitsee Uuden ylioppilastalon 3. kerroksessa. Tila on valitettavasti esteellinen, rapussa ei ole hissiä.

Putkinotko ry noudattaa tapahtumissaan Humanisticumin turvallisen tilan periaatteita. Emme hyväksy minkäänlaista kiusaamista, syrjintää tai häirintää. Jos kuitenkin huomaat epäasiallista käytöstä, voit olla yhteyksissä yhdenvertaisuusvastaava Lydia Lehtolaan paikan päällä tai sähköpostitse (lydia.lehtola@helsinki.fi).

 

Loskagaala Facebookissa

Muukalaisvihaa ja vahvistusharhaa

kansallinenheratys.png

Aleksanteri Kovalainen: Kansallinen herätys.
Romaani, 375 s.
Teos, 2018.

 

Talven kirkkaus kirkastaa Kiukkosen mielen. Hän kuuluu herännäisiin, ei ymmärrä torkun ihmisiä, jotka laiskottelevat kyljellään heräämistä lykäten, eivät kuule mitä ympärillä puhutaan.” (s. 20)

Zebedeah Kiukkonen, Kansallisen herätyksen (2018) kertojahahmo, kokee poliittisen herätyksen. Hän havahtuu keskeltä omaa arkitodellisuuttaan ja huomaa häntä ja koko Suomea uhkaavan vaaran. Muslimit, monikulttuurisuus ja turvapaikanhakijat ovat hänen maailmassaan vaara koko länsimaiselle kulttuurille. Niitä torjuakseen Zebedeah ryhtyy toimiin ja liittyy Kansan Kitaan, nousevaan äärioikeistolaiseen ryhmään. Tämä Suomen Sisua muistuttava fiktiivinen ryhmä toimii aktiivisesti politiikassa ja politiikan ulkopuolella, ja pyrkii siihen, että Suomi pysyisi “suomalaisilla” – ja tietenkin valkoisena.

Tämän kaiken seurauksena on tapahtumaketju, jossa on aineksia omasta lähihistoriastamme. Perussuomalaiset, puheenjohtajanaan fiktiivinen Timo Sonni, saavat vuonna 2011 historiallisen vaalivoiton. Samalla kansallismielisten joukko kasvaa ja radikalisoituu. Vuonna 2015 tapahtunut turvapaikanhakijoiden määrän räjähdysmäinen kasvu johtaa teoksen sivuilla väkivaltaan ja suoranaiseen sotaan.

Aleksanteri Kovalaisen toisinkoinen on dystooppinen kuvaus vaihtoehtoisesta Suomesta. Kovalainen tutkii spekulatiivisen fiktion keinoilla sitä, miltä meidän nykypäivämme voisi näyttää, jos äärioikeisto radikalisoituisi ja väkivalta riistäytyisi käsistä.

Teoksen maailman suurimpia eroja omaan arkitodellisuuteemme on se, että Suomi ei ole digitalisoitunut. Internetiä ei ole ja oikeistolaispropagandaa välitetään laittoman piraattiradion välityksellä. Asetelma on eriskummallinen, mutta samalla jopa herkullinen; millaista elämä voisi olla, jos faktojen tarkistamiseen ei riittäisikään viiden sekunnin googlehaku? Internetissä liikkuu valtavasti väärää tietoa ja äärioikeistolaisuus on vahvasti juurtunut moninaisille keskustelupalstoille, mutta samalla internet mahdollistaa myös eri osapuolten välisen dialogin. Kansallisen herätyksen maailmassa tätä keskustelumahdollisuutta ei ole ja kansallismielisten vahvistusharha riistäytyy lopullisesti käsistä.

Tavallinen suomalainen mies, Jaakko Malinen, oli nähnyt irakilaisia parveilevan bussin ulkopuolella lähellä Suomen länsirajaa. Hän oli mennyt miesten luo ja kysynyt, mitä miehet siinä tekevät. Sitten hän oli sanonut täysin asiallisesti, ettei miehillä ollut oikeutta olla Suomessa. Kaksi irakilaista oli käynyt kiinni Maliseen. – – Oli syntynyt monipuolinen kahakka, jotain riitaa siinä oli syntynyt myös natsien ja kitalaisten välillä. Lopulta oli käynyt pahin mahdollinen: se joka oli alun perin ajanut täysin väkivallattomasti isänmaan asiaa, joka oli itse viaton, oli itse tullut puukotetuksi.” (s. 210)

 Erityisen rankkaa luettavaa on se, kuinka henkilöhahmot oikeuttavat itselleen omat tekonsa. Kansallismieliset hahmot kokevat teoksen maailmassa olevansa aina uhreja ja olevansa isänmaan asialla. Tämä on eräs teoksen piirteistä, joka liippaa turhan läheltä omaa todellisuuttamme. Uhriutumisen narratiivi on lähes suoraan lainattu todellisen elämän oikeistolaisesta retoriikasta, jossa kritiikki pyritään kääntämään kritiikin antajaa vastaan syyttämällä tätä mielipidevainosta ja ajojahdista (esim. Yle, 22.5.2018). Teoksen edetessä käy myös hyvin selväksi se, ettei terrorismiin syyllistyvillä suomalaisilla ole lopulta ideologian lisäksi mitään muuta eroa vihaamaansa kansanosaan. Kansallisen herätyksen maailmassa terroristeja ovat lopulta ne, jotka sitä äänekkäimmin vastustavat.

Paikoin jopa satiirisia sävyjä saava romaani on pohjimmiltaan erittäin kiinnostava spekulaatio, joka herättää lukijan pohtimaan omaa suhdettaan politiikkaan ja politiikan ääri-ilmiöihin. Samalla se on kuitenkin kirjallisessa mielessä melko vajavainen teos. Aihe on tärkeä ja erityisesti teoksen loppuosan väkivaltaisuudet herättävät voimakkaita tunnereaktioita, mutta kerronnan heikkoudet söivät omaa lukunautintoani. Teos on sisältöönsä nähden yksinkertaisesti liian pitkä ja lukijan huomio herpaantuu helposti. Raskautta lukukokemukseen tuo myös se, että suuri osa teoksen dialogista on lainattu somesta ja muilta internetin keskustelupalstoilta. Dialogia lukiessa tuntuu monessa kohtaa lähinnä siltä, että lukukohteena on romaanin sijaan maahanmuuttajia koskevan uutisen kommenttikenttä. Tämä johtaa jo teoksen alkuvaiheessa siihen, että kritiikin terävin kärki taittuu ja hukkuu pitkäksi aikaa itseään toistavan persuretoriikan alle.

Hyvän dystopiaromaanin tavoin myös Kansallinen herätys sisältää varoituksen. Äärioikeiston ja -nationalismin vaaroista puhutaan kyllä, mutta niitä äänekkäästi vastustavat leimataan itse ääriliikkeisiin kuuluvaksi. Politiikka on Suomessa koettu perinteisesti araksi keskustelunaiheeksi, mutta poliittinen kenttä on muuttunut ja somen välityksellä on mahdollista tavoittaa yhä suurempi yleisö. Puheet “tolkun ihmisistä” ja hiljaisuuden kulttuuri on mennyttä aikaa. Nykyään vaikeneminen mahdollistaa vain sen, että äärimmäisiä mielipiteitä edustavat henkilöt saavat äänensä helpommin kuuluviin. Kansallinen herätys haastaa perinteistä keskustelukulttuuria ja onnistuukin siinä monessa kohtaa. Puutteistaan huolimatta romaanissa on monia teräviä havaintoja ja ajankohtaisia teemoja, ja sen perussanomaksi nousee se, että äärioikeiston radikalisoitumisen vaaroista ei keskustella tarpeeksi.

 

Miina Hentinen

Roolirunoja, perhe ja muita aarteita

miira

Miira Luhtavaara: Sinusta roikkuu valoa
Runokokoelma, 100 s
Teos, 2019

Äitihahmo tekee seppeleen leinikeistä, kakkaroista, horsmista ja
kärsämöistä. Hän kutoo. Hän kirjoittaa villapaidan, sepittää sen
yhdessä yössä. Äitihahmo saa asioita pysymään yhdessä ilman
liimaa ja teippiä.” (s. 93)

Miira Luhtavaaran toisinkoinen Sinusta roikkuu valoa (2019) on monimuotoinen runokokoelma, jonka runot suuntaavat perheen ja parisuhteen teemoihin. Tekstit vaihtelevat lyhyistä fragmenteista aina sivun ylittäviksi assosiaatioketjuiksi ja niistä piirtyy esiin alati erilaisia asentoja ottava puhuja. Kahdessa teoksen osastossa keskeislyyrisyys vaihtuu roolirunoon, kun ääneen pääsevät vuoroin Margot, tämän kumppani Boris sekä heidän lapsensa Lulu.

Perheen viitekehys on jo Margotin, Boriksen ja Lulun kautta teoksessa vahvasti läsnä, mutta kokoelman fokus on naisen kokemusmaailmassa. Luhtavaaran runot pohtivat naista erilaisten perheeseen liitettyjen sosiaalisten roolien, itsen sekä ihmissuhteiden keskiössä. Puhuja ikään kuin tutkiskelee, mitä on olla samaan aikaan äiti, kumppani, tytär sekä yksilö, joka versoaa luonnollisesti myös näiden roolien ulkopuolelle. Kokoelman sivuilla liu’utaan alati positiosta toiseen välillä shokeeraten ja välillä melkein huomaamatta.

Luhtavaaran runot ovat myös voimakkaan ruumiillisia. Kokoelma juhlistaa kosketusta ja siitä saatavaa nautintoa, joka on yksi toimivan parisuhteen peruspilareista. Puhujan keho on muuttunut lapsen myötä, mutta se on edelleen altis kosketukselle. Keho on täynnä sopukoita, jotka kaipaavat vuoroin sekä rajua että hellää kosketusta. Ruumiillisuus on kohosteista myös makuuhuoneen ulkopuolella, jossa keho paisuu, hilseilee, kukkii ja kasvaa puita. Keho onkin kokoelmassa eräänlainen keskus, joka tuo runoihin konkretiaa sekä avaa mahdollisuuksia ravisuttaville metaforille.

Sinusta roikkuu valoa on monesta syystä nautinnollista luettavaa. Oivaltavan perhe-elämän kuvauksen lisäksi kokoelma piirtää esiin parhaimmillaan hätkähdyttävän kauniita hetkiä sekä todentuntuisia ihmiskuvia. Puhujan katse on hellä ja maailma näyttäytyy runoissa monesti sekä haikeana että toiveikkaana paikkana.

”Hän on surullinen, mutta ei toivoton,
kuin luinen saari,
joka kasvaa vihreää nukkaa. Tuolla
hän taas on (mutta älä tuijota) unohtuneena ostoskärryjen takana.
Hän seisoo appelsiinien, luumujen ja kirsikoiden sumuisessa sata-
massa, silittää takkinsa höyhenkaulusta, papukaijaansa unessa.” (s. 55)

Kokoelma on sivumääräisesti laaja, eikä se päästä lukijaansa helpolla. Vaikka teoksen voi katsoa käsittelevän perheellisen ihmisen kokemusmaailmaa, on siinä myös runsaasti kyseisen teeman ulkopuolelle jäävää tarttumapintaa. Kauniiden kuvien lisäksi Luhtavaaran teoksella on vankka symboliikkansa, joka luo yhtenäisyyttä teoksen hajanaiselta vaikuttavaan kokonaisrakenteeseen. Moneen suuntaan aukeilevaan kokoelmaan on hyvä palata aina uudelleen ja löytää itselleen pieniä aarteita.

Laura Karhapää