Satu Grönroos: Tuulen suku
Romaani, 216 sivua
Atena, 2016
Tietysti sateenvarjo. Miten muuten hän olisi meille lentänyt.
On kesä 1974 ja kolmetoistavuotias Helmi olisi mieluummin Abban Agnetha kuin huolehtiva isosisko. Eräänä päivänä äiti kuitenkin katoaa, ja arjen täyttävät pikkusiskon tarhaanvienti, siivoaminen ja ruuanlaitto. Pyykinpesustakin täytyy huolehtia, vaikka lapset eivät oikeastaan edes saisi käyttää pesutupaa. Elämä suistuu vielä railakkaammin raiteiltaan, kun tuuli lennättää ovelle kodinhoitajan, joka asettuu kursailematta taloksi ja läsnäolollaan tekee kodista Helmille vieraan. Satu Grönroosin Tuulen suku on eloisa kuvaus lapsesta aikuisten maailmaan kuuluvien kysymysten äärellä, perhesuhteista ja ihmisten välille kasvaneiden kuilujen ylitse kurkottamisesta.
Romaanin kerronta fokalisoi päähenkilö Helmiin ja heijastelee näin ollen nuoren tytön maailmankuvaa. Murrosikäisen arkisiin huoliin sekoittuu hyvinkin synkkiä sävyjä, kun Helmi joutuu hapuilemaan oman jaksamisensa rajoilla yrittäessään täyttää äidin jälkeensä jättämää aukkoa ja kantaa samalla huolta tämän voinnista. Kuvauksessa arkitodellisuus ja maaginen realismi sekoittuvat sulavasti kiehtovaksi ja omaperäiseksi, mutta silti samaistuttavaksi kokonaisuudeksi. Lapsen näkökulmasta kuvattuna mustia kukkia parvekkeelle kasvattava, kolhoudessaan satuhahmoa muistuttava kodinhoitaja asettuu luontevaksi osaksi teoksen maailmaa. Grönroosin kieli on kauniin soljuvaa ja kerrontaan onnistuneesti lainatut fantasian elementit kuvastavat nuoren mielen keinoja käsitellä pelkoa ja yksinäisyyttä.
Tuulen suku sijoittuu vuosikymmenien taakse, mutta teos on silti raikas ja mukaansatempaava lukukokemus. Murrosiän kipujen kanssa kamppailevan, aikuisuutta kohti kurkottelevan Helmin kasvutarina onnistuu niin viihdyttämään kuin koskettamaankin. Joidenkin juonen kuluessa käsiteltyjen kysymysten yli harpotaan lopussa ehkä turhankin rivakasti, mutta romaanista jää silti päällimmäiseksi mieleen sen hurmaavan satumainen maailma, jossa viihtyisi varmasti useammankin lukukerran ajan.
Telma Halme
toisinkoinen.wordpress.com 