Harri Hertell:
Kutsumme sitä kodiksi.
Runoja, 58s.
Helsinki Poetry Connection, 2014.
Lavarunoilija ja kulttuurivaikuttaja Harri Hertellin toisinkoinen ”Kutsumme sitä kodiksi” jatkaa runoilijan esikoisesta tuttuja teemoja. Keskiössä ovat beat-runoudelle tutut teemat ja kuvat: kaupunki, matkanteko, öiset kadut, nuoruus, vapaus, päihteet, seksi ja pubit. Puhujalla on aiheenaan tai haaveenaan ”levyllinen Sepramia”, ”rakkautta ilman häpykarvoja” ja viinitönikästä nautittu totuus muki kerrallaan. Toisin sanoen kokoelmassa toistuvat aiheet, jotka näkökulmasta riippuen alkavat olla − luojan kiitos tai ikävä kyllä − puhkikoluttuja ainakin nuorten miesrunoilijoiden ja -prosaistien keskuudessa. Jokaisen sukupolven on kuitenkin löydettävä nuoruus uudelleen.
Parasta Hertellin kokoelmassa on sen kaunistelematon rehellisyys sekä luettavuus ja kielen puheenomainen sujuvuus. Runot ovat esitettävän ”kuuloisia”, kalliolaisia. Hertellin tausta lavarunoilijana kuultaa tekstistä läpi. Kokoelma kuitenkin törmää beat-runouden tai ylipäänsä vastakulttuurisuuden ikuisuusongelmaan: nuoruus, runous, kauneus, vapaus ja humalakin ovat hienoja juttuja, mutta entäs sitten kun ihminen vanhenee, vastuuntunto kasvaa ja koittaa arkiaamu – mites sitten suu pannaan? Eivätkö arki, työ ja vedenjuonti enää ole runon arvoisia?
Samalla kokoelma herättää kysymyksen myös siitä, mitä on nykyajan beat-runous ja mitä sen pitäisi olla? Menneen beat-kulttuurin nostalginen kertauskurssi vai uusi ja päivitetty vastareaktio valtaa pitäville taidenäkemyksille ja yhteiskunta malleille? Jos amerikkalaiset beatnikit toivat Yhdysvaltojen kulttuurielämään uudistettujen kirjallisen muotojen ohella zen-buddhalaisuutta, tasa-arvoisuutta, monikulttuurisuutta ja liberaaliutta, jää nykyajan beatnikkien panos usein vaatimattomaksi. Kapinoidaan ja ollaan kriittisiä, mutta uudistetaanko mitään, vaikutetaanko mihinkään?
Hertellin välähdyksenomaiset runot kaipaavatkin laveampaa draamallista kehittelyä tai syvyyssuuntaista symbolitasoa, joissa Kallion kadut otetaan kokonaisvaltaisemmin ja moniulotteisemmin haltuun. Missä on esimerkiksi Kallion monikulttuurisuus?
Hertellin kokoelma on kuitenkin kokonaisuudessaan omaperäinen, yllättävä ja lukemisen arvoinen sukellus Kallion yöhön. Hertellin kyvyt puheen illuusion luojana voisivat kantaa myös proosan puolella.
Matias Koriseva
toisinkoinen.wordpress.com 