Yhteyksiä etsimässä

Kasper Salonen: Kiertoreittejä

Runokokoelma, 67 s.

Enostone kustannus, 2022.

Kiertoreittejä on vapaamittainen moderni runokokoelma. Teoksessa nähdään myös visuaalisten apujen hyödynnystä: osasta runoista löytyy riimuja ja osastot on jaettu kirjailijan kuvittamilla kollaaseilla. Runot ovat pääosin sivun tai reilun sivun mittaisia, eli kriitikon mielestä pitkiä. Teos ei ole proosarunoteos, runoja voisi hyvin poimia teoksesta yksittäinkin ja nauttia omista suosikeistaan, mutta teoskokonaisuutena ne maalaavat oman mielenkiintoisen maailmansa. Kiertoreittejä tempaa lukijan mukaansa matkalle itsensä ja maailman tutkiskeluun.

Runojen aiheina toistuvat matkustaminen ja avaruusaiheiset teemat. Teoksessa kuljetaan nimen mukaisesti kiertoreiteillä, oman itsensä tai maailman ympäri. Runoissa etsitään usein itseä tai sitten kontaktia toiseen ihmiseen. Oman paikan löytäminen on kantava teema läpi teoksen, puhuja haluaa löytää omaa paikkaansa runon maailmasta tai päästä toisen ihmisen luo ja luoda yhteyden. Yhteyden löytäminen ja luominen piirtää punaisen langan teokseen.

Omaksi lempirunokseni poimisin kokoelmasta sudelman. Runo edustaa kaikkia Salosen kokoelman vahvuuksia: runo luo selkeän ja kiinnostavan kuvan puhetilanteesta, kielellä ja runon muodolla leikitellään ja onomatopoeettiset tehosteet nostavat runon uudelle tasolle. Salonen myös leikkii sanojensa asettelulla ja luo lukijalle rytmin runoon. Samanlaista harkittua sanojen sijoittelua sivuille nähdään muissakin teoksen runoissa ja joka kerta se parantaa lukukokemusta eikä tunnu turhalta kikkailulta.

Teoksen kokonaisuuden kruunaavat Salosen kollaasit ja tekstityypeillä leikittely. Teoksen visuaalinen yhtenäisyys tuntuu harkitulta ja herättää lukiessa mielenkiintoa. Salosen kollaasit osastojen vaihtumisen yhteydessä tukevat lukukokemusta ja johdattelevat lukijaa oikeanlaiseen värimaailmaan. Kollaasit ovat harkittuja asetelmiltaan ja saavat toisella lukukerralla pohtimaan runoista uusia merkityksiä ja tulkintaa.

Runossa eilen Salonen sujauttaa Tolkienin haltiakielen sujuvasti osaksi oikeita kieliä ja vie johdattelee lukijaa pohtimaan fantastista ihmiskunnan historiaa. Haltiariimuja oikean kirjoituksen seassa ei selitetä ja se saattaa jäädä lukijalta huomiotta, mutta on ne tunnistavalle lukijalle hauskan oivaltava kokemus. Salonen vie kielellä leikittelynsä näin uudelle, ilahduttavalle tasolle.
Ainoa visuaalinen valinta, joka jäi häiritsemään, oli isojen alkukirjainten pois jättäminen. Salosella on kuitenkin kieli hallussa, joten tämäntyyppinen kielellä ja oikeinkirjoitussäännöillä leikittely tehostaa runojen sanomaa. Salosen kieli on elävää ja monipuolista, monin paikoin soljuvaa. Runoja lukiessa tulee tarve lausua niitä ja lukea ääneen. Kielen pehmeys tekee lukemisesta miellyttävää ja saa ajatuksia heräämään.

Kiertoreittejä on eteerinen kokemus, sekoitus arkista ja jotain suurempaa. Runoissa toistuvasti etsitään yhteyksiä toisiin ihmisiin, mutta ei epätoivoisesti, vaan enemmän kokonaisuuden käsitystä hakien. Teoksen nimeä voisi tulkita niin, että yhteys toisiin ihmisiin ja ympäröivään maailmaan löytyy erilaisia kiertoreittejä pitkin. Toiset runot ovat sävyltään melankolisempia, pelätään, ettei yhteyttä löydetä tai se on kadotettu, mutta monessa runossa on optimistinen pohjavire. Yhteys toisiin löytyy kyllä ja tähdet asettuvat kohdilleen.

Salosen kokoelma on kypsä ja harkittu kokonaisuus. Runot vievät lukijansa matkalle kiertoreiteille ja viihdyttävät lukijaa kielellään. Teoksen voi kuunnella myös äänikirjana kirjailijan itse lukemana ja tämä antaa varmasti hyvän lisän teokseen.