Satu Fellman: Riittävätkö kyyhkyset
Runoja, 61s.
Enostone kustannus, 2022
Satu Fellman käsittelee runokokoelmassaan Riittävätkö kyyhkyset tarinoiden merkityksiä arjessamme. Hän katsoo arkeamme tarinoiden läpi. Fellman rakentaa muunmuassa Grimmin saduista tuttujen hahmojen ja satujen avulla kuvia lapsiperheen elämästä. Satuhahmot kuten noidat, karhut ja muut eläinhahmot, sekä kuninkaalliset prinsessoineen sekoittuvat suomalaiseen arkielämään. Tuloksena on puhuttelevaa ja erikoisella tunnelmalla ladattua, psykologisesti luotaavaa lyriikkaa.
”ympyröikää valitsemanne vaihtoehto
lapsesi muuttuu rantakaislaksi
etkä pysty estämään sitä
vai
lapsesi muuttuu rantakaislaksi
etkä pysty estämään sitä”
(s. 21)
Nykytekstien arkiset muodot kuten esimerkiksi kyselykaavakkeetkin pääsevät runoihin materiaaliksi. Perheen epäonniset tapahtumat ja asiat vertautuvat runoissa usein noitaan. Hoitoa vastustava lapsi sairaalassa saa ympärilleen ”Ruususen” linnaa ympäröivän tiheikön. Kuvat ovat tehokkaita ja siirtävät intertekstuaalisesti Grimmin satujen maailman nykytodellisuuteen. Tapahtumia kuvataan usein tiheätunnelmaisessa preesenssissä tai vanhojen satujen hengessä neuvovassa imperfektissä. Niin lasten, kuin äidin ja isän toiminta tulee kuvatuksi tutuissa satukuvissa. Runot eivät moralisoi, vaan kuvaavat tapahtumia usein ylhäältäpäin neutraalisti. Negatiiviset tunteet kuten toivottomuus tai lohduttomuus tulevat kuitenkin kuvatuiksi kokeilevilla ja kauniilla runokuvilla.
”potilaan ympärillä tiheikkö tiivistynyt konsultoitu johtavaa ylilääkäriä joka todennut tiheikkö saaartaa koko linnan kasvaa ylikin koitettu tavoittaa potilaan äitiä tässä onnistumatta äiti lähettänyt myöhemmin tekstiviestin jossa todennut että okaat ovat tarttuneet toisiinsa ihan kuin niillä olisi ollut kädet” (s. 23)
Käsittelyssä on rankkoja aiheita kuten lapsen sairaus ja perheväkivalta, sekä ikuiset tyttärien, äidin ja isän roolit. Fellman heruttelee lahjakkaasti Grimmin satujen ”Lumivalko ja Ruusunpuna”, ”Maleena – neito” tai ”Kädetön tyttö” – satujen kuvastoilla. Vastineensa satuhahmossa saavat niin ärjyvät perheenisät, raatavat äidit kuin ongelmaiset tyttäretkin.
”näytin karhulle nurkkaa ja siihen se nukahti
makasi vain ja urisi unissaan” (s. 28)
karhu oli tinkimätön sillä oli iso käpälä
aamuyöstä taksi tuli hakemaan
meitä oli neljä takapenkillä kääpiö jäi kyydistä” (s. 29)
Arkisen satumaailman tunnelmasta tulee mielestäni ehkä vielä jäätävämpi, sekä myös hirtehisellä tavalla humoristisempi kuin saduissa itsessään. Grimmin saduissahan tunnetusti ei kaihdeta väkivaltaa, erityisesti kostomielessä tapahtuvia julmuuksia. ”Maleena – neidosta” tutut naispuolisten hahmojen rankaisemiset kertautuvat Fellmanin runoissa ja hakevat merkitystään – joka jää avoimeksi.
”hän ei muuta ansaitse kuin että hänet riisutaan ilkosilleen ja pannaan tynnyriin, jonka sisälle on hakattu teräviä nauloja, ja kaksi valkoista hevosta pannaan vetämään piikkitynnyriä pitkin kujia, kunnes hän
kunnes hän mitä” (s. 38)
Tarinat eivät saa loppuaan ja lukija jätetään kellumaan aavemaiseen tunteeseen, että niiden myyttiset tapahtumat tulevat kenties vainoamaan ratkaisemattomina tulevienkin sukupolvien perheitä. Runoilija koittaakin ohjeistaa isiä, poikia, levottomia vaimoja, eronneita ja toisensa löytäneitä. Kuvat ja ohjeetkin ovat satumaisia.
”ehkä olet se joka tuntee rakkaimpansa
vasta kuun valaistessa tämän kasvoja” (s. 46)
Pidän kokoelman saarnaamattomuudesta, taidokkaasta, leikittelevästä kielestä ja hiljaisuuksista. Se ammentaa raadollisista saduista ja runoista uusiin vastaaviin, joiden materiaalina on kenties vieläkin raadollisempi nykytodellisuus. Riittävätkö kyyhkyset on pieni lyyrinen helmi. Toisin kuin useissa täyteen ahdetuissa nykyrunokokoelmissa, siinä on tilaa mielikuvitukselle ja ajatukselle hapuilla, eksyä ja löytää uutta koskettavaa nykyrunoutta. Runoissa on utuisen, vedenneitojen täyttämän kaislikon rytmi joka välillä katkeaa raudanlujiin toteamuksiin.
III BIOLOGISISTA ÄIDEISTÄ
he ovat yksi rivi:
hän sai tyttären ja sitten hän
sulki silmänsä ja heitti henkensä (s. 31)
Isien ohjeistus sisältää sekin kekseliäästi rivien väleihin sijoiteltuja opettavaisia neuvoja. Teoksesta tuskin kuitenkaan on selfhelp-oppaaksi. Ja hyvä niin – runot jatkavat satujen perinnettä syvällisen epäsuorasti lukijaansa puhutellen.
[..] ”jos lauseeseen ilmestyy mutta
ota mutta kämmeniisi
ota se aamiaispöytään
jos katatte toistenne mutille
ne nääntyvät nälkään” (s. 43)
Aamu Pulkkinen
toisinkoinen.wordpress.com 