Day: 30 syyskuun, 2018

Aforismi tarkastelee maailmaa

42913339_1395754387224988_5202767900263317504_n

Lauri Rikala: Eläin ei pukeudu tahallaan huonosti
Aforismikokoelma, 72 s.
Poesia, 2018

Maailmaa tarkastellaan. Se on siis mennyt rikki.

Lauri Rikalan aforismikokoelmien lähtökohtana on ihminen ja häntä ympäröivä maailma. Rikalan toisessa teoksessa aforismit tarkastelevat, kommentoivat, väittävät ja arvostelevat.

Minimalistisesta muodostaan huolimatta aforismikokoelma Eläin ei pukeudu tahallaan huonosti pyrkii temaattiseen laajuuteen. Teos käsittelee niinkin suuria teemoja kuin elämän kiertokulku, vanheneminen, uudistuminen, ympäristö ja luonto, uskonnollisuus, seksuaalisuus, yksinäisyys ja köyhyys.

Monet auttavat mieluummin köyhiä kuin yrittävät
muuttaa maailman sellaiseksi, ettei köyhyyttä ole.

Toiset eivät auta köyhiä, koska heidän mielestään
maailma pitää muuttaa sellaiseksi, ettei köyhyyttä ole.

Suurin osa Rikalan aforismeista on yhteiskunnallisesti kantaaottavia. Näissä nostetaan esiin muun muassa ihmisen vieraantuneisuuden tunnetta teknologian ja globaalin talouden keskellä: ”Minä olen automaatti. Laita rahat sisään/ ja paina nappia. Kokoelmaan mahtuu myös sellaisia aforismeja jotka eivät ole yhteiskunnallisia. Niiden tunnelma on tuttu ja kotoisa, kuten esimerkiksi ”Sängyssä, kone sylissä.” ja ”Pieni kahvila, iso tee./ Kirkkojen päälle sataa vettä.

Kirjoittaminen on pukeutumista, tapa olla esteettinen.

Rikalan estetiikasta kertoo aforismi, jossa kirjoittamista verrataan pukeutumiseen. Ihmisen pukeutuminen on sidoksissa siihen, millaisen kuvan hän haluaa antaa itsestään. Samalla tavalla kirjoittaminen on suunnattu ulkopuolisille eli yleisölle. Kuten Maiju-Sofia Pitkänen kirjoittaa Rikalan teokseen liittyen, (Kiiltomato 6.8.2018) taiteen kautta näyttäytyminen on osa näyttäytymisen konseptia.

Parhaimmillaan Rikalan aforismit ovat älykkäitä ja osuvia. Teoksen tasokkuuden säilyttämiseksi alusta loppuun aforismien määrästä olisi voinut kuitenkin karsia. Kokoelmaan mahtuu monen syvällisen teeman käsittelyä, mutta paikoittain nämä tuntuvat vaihtuvan aforismista aforismiin liiankin tiheään tahtiin.

Réka Lelkes

Epävarmoissa maailmoissa

henkien saari

Ina Westman: Henkien saari
Romaani, 234 s.
Kosmos, 2018

”Eivät sanat muuta mitään, eivät enää. Se aika oli, jolloin kehityksen olisi voinut vielä pysäyttää. Istumme kiihtyvässä karusellissa vauhtisokeudesta hurmaantuneina ja luulemme, että voimme hypätä pois sitten kun alkaa oksettaa. Ei täältä pääse kukaan pois. Yksi kerrallaan hukumme tai paistumme kuoliaiksi kuten Joelin ahvenet pannulla.”

Paahtavat, ennätysmäisen pitkät hellejaksot ovat pitäneet ilmastonmuutoksen esillä uutismedioissa, eivätkä maailmalla nouseva nationalismi ja rasismikaan tunnu enteilevän hyvää. Ina Westmanin toisinkoinen Henkien saari kertoo pintatasolla yhden perheen tarinan tällaisessa maailmassa, alati muuttuvassa, uhkaavassa ja epävarmassa.

Emma tapaa Joelin baarissa ja tekstaa hänelle illan jälkeen hänen olevan ehdottomasti epäkiinnostavin mies pitkään aikaan. Joel, joka on varsinainen tavallisuuden lähettiläs, pitää toiseen ihmiseen rakastumista valintana, jonka voisi hyvin myös jättää tekemättä. Näistä lähtökohdista ponnistaen Joel vie kuukauden seurustelun jälkeen Emman koleaan, syksyiseen saareen, josta rakentuu romaanin tapahtumien kehys. Romaanin nykyhetki on muutama vuosi ensitapaamisen jälkeen, jolloin tarinaan on tullut mukaan myös Joelin ja Emman adoptiolapsi Fanni.

Arvoituksellisen onnettomuus aiheuttaa Emmalle jatkuvia päänsärkyjä ja näkyjä, joiden ahdistavassa tunnelmassa seikkailevat hänen työnsä kautta kohtaamien hädänalaisten ihmisten henget. Pääosin takautuvaan kerrontaan sekoittuvat näyt paljastuvat harhoiksi, kun Joelin näkökulmasta kerrotut tapahtumat täydentävät tarinaa.

Kolmannen näkökulman romaanin maailmaan tarjoavat luvut, jotka on otsikoitu Fannin nimellä. Hän kyselee repliikkimuotoisesti isoisältään suuria kysymyksiä, kuten: Miksi nämä kalat ovat kuolleet? Mikä se sota on? Mistä se muovi oikein tulee mereen, miksi ihmiset heittää roskia sinne? Perheen kanssa saaressa asuva isoisä, joka on innostunut buddhalaisuudesta, löytää aina lempeät sanat suurista kysymyksistä hämmentyneelle Fannille. Lapsen viattomuus ja suuret kysymykset asettuvat kiinnostavasti rinnakkain, joskin romaanin loppupuolella paljastuvat tapahtumat jättävät lukijalle mahdollisuuden useampaan erilaiseen tulkintaan.

Westman tarkastelee romaanillaan suurta määrää ajankohtaisia aiheita. Meri peittyy sinilevälauttoihin ja roskiin. Ilmasto muuttuu arvaamattomaksi ja meren pinta nousee. Lasten lukutaito heikkenee ja kahden lauseen mittaiset sosiaalisen median päivitykset syrjäyttävät laadukkaan journalismin. Eniten tilaa romaanissa saa rasismi, jonka uhriksi Fanni joutuu. Romaanissa mainittujen maailman epäkohtien runsas määrä tuntuu toisinaan hieman luettelomaiselta, ja lukijana jäinkin kaipaamaan hieman pidempää pysähtymistä joidenkin aiheiden äärelle.

Vaikka pintatasolla Henkien saaressa käsitellään parisuhdetta, perhe-elämää ja nykymaailman ilmiöitä, nousee keskiöön mahdollisuus romaanin vertauskuvalliseen luentaan. Henkien saaren alussa oleva sitaatti Tove Janssonin Kesäkirjasta kutsuu lukijan lukemaan romaania vertauskuvallisesti, koska se käsittelee kuolemaa, tuota tuntematonta tuonpuoleista, toista todellisuutta. Kutsua vahvistaa sekä romaanin nimi että sen aloittava luku. Romaani alkaa painajaisenomaisella kuvauksella sumuisesta merestä ja siellä tapahtuvasta onnettomuudesta, eikä ensimmäisellä luvulla ole nimettyä kertojaa toisin kuin kaikilla muilla romaanin luvuilla. Kun romaania lukee eteenpäin, ensimmäisen luvun tulkitsee todennäköisesti yhdeksi Emman näyistä. Se, että Emman kerronnan luotettavuudesta ei voi aina olla varma ja että romaanin aloittaa Emman näkökulmasta kerrottu luku, asettaa koko romaanin viitekehykseksi vertauskuvauksellisen luennan, toisten todellisuuksien etsimisen tekstistä.

Saaresta rakentuu eräänlainen vertauskuva maailman ongelmista pakenemiselle. Siitä rakentuu turvapaikka, jonne Emma ei tahtoisi päästää Fannia eikä toisaalta itseäänkään. Saarella Emmaa kuitenkin tuntuu pitävän kourissaan henkien maailma, joka kenties vertauskuvallisesti kertoo, ettei informaatiotulva päästä nykyaikana otteestaan.

Romaanin useat tulkintahoristontit tekevät kirjasta erityisen mielenkiintoisen. Romaanin uudelleenlukeminen jää houkuttelemaan, jotta myös muut tulkinnalliset mahdollisuudet nousisivat esiin.

Henkien saaressa todellisuuden rajat hämärtyvät, mutta silti se tuntuu julistavan, että päänsisäinen todellisuus seuraa aina kantajaansa. Paeta ei voi.

Otto Rikka