Vanhan rouvan muistelmia

Lea kuva

Ritva Hellsten: Lea
Romaani, 254 s.
Aviador, 2018

Kun lääkäri kertoi uutisensa, kaikkein oudointa oli että minusta ei tuntunut miltään. Istuin siinä ja kuulin sanat mutta ne eivät koskettaneet minua: olin kuin läpinäkyvän kuplan sisällä ja lääkärin puhe surisi kuplan ulkopuolella yhdentekevänä, minua tavoittamatta.

On elämäntarkastelun aika. Sairastuttuaan noin seitsemänkymmentävuotias Lea kirjoittaa kirjeitä lapsuudenystävälleen, pohtii suhdettaan tyttäreensä ja samalla muistelee menneisyyttään. Yhteys ystävättäreen on katkennut aikoja sitten, ja tunteet lähiomaisia kohtaan ovat ristiriitaisia. Näistä lähtökohdista rakentuu Ritva Hellstenin toinen romaani Lea, vanhan rouvan tunnelmallinen retrospektiivi elettyyn elämään.

Lean lapsuus sijoittuu sisällissodan jälkeisiin vuosiin, jolloin tyttöä haukutaan ”punikinpennuksi”. Lapsuudesta muistoiksi jäävät sairaudet, isän alkoholismi, sanallistamaton vihan ja häpeän tunne sekä pelko yksin jäämisestä. Vaikeuksista huolimatta Lea onnistuu hankkimaan itselleen vanhempiaan korkeamman koulutuksen ja myöhemmin työpaikan, jonka hän joutuu jättämään lastensa syntymän takia.

Hellstenin romaani on omalla tavallaan kaunis, mutta poikkeuksellinen raskas teos. Sitä lukiessa tuntuu ikään kuin elämä olisi vain sarja pettymyksiä, epäonnistumisia ja riittämättömyyden tunnetta. Lean silmien kautta katsottuna jopa vastasyntynyt lapsi on eri sukupuolta kuin olisi toivottu. Elämää hallitsee harvoin onnellisuus, ja näitä harvinaisia hetkiäkin Lea muistaa usein vasta jälkeenpäin. Elämän loppupuolella jää pohdittavaksi se, mitä olisi pitänyt tehdä toisin.

Romaanin suuri ansio on sen tunnelma, jota lukija kantaa mukanaan vielä pitkään. Hellstenin kieli on syvällistä ja harkittua, ja juonen kuljetuksensa vaivatonta. Lea on henkilöhahmona uskottava, vaikkakaan ei valintojensa ja ristiriitaisuuksiensa takia kovin sympaattinen. Romaani käy läpi kokonaisen elämänkaaren, silti ei tyhjenny lineaarisuuteen vaan kerrontaan mahtuu myös takaumia ja hyppäyksiä. Raskaita teemoja helpottaa kirjan nopealukuisuus. Näistä asioista kirjailijaa on ehdottomasti kiitettävä.

Réka Lelkes

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s