Ystävyyden erikoisuus

Jyri Vartiainen: Ystävä
Pienoisromaani, 120 sivua
Poesia, 2017

Jyri Vartiaisen toinen proosateos Ystävä on kahden syventyneen ihmisen keskustelu maailman pienistä ja suurista asioista. Teoksen tapahtumapaikkana on kaupungintalon takana oleva puutarha, jossa ystävät hikoilevat kesäisessä auringossa. Kirjan punaisena lankana toimii aistihavaintojen kirjo: toinen ystävistä on kirjan minä-kertoja, jolle ovat tärkeitä sanat ja tunnelmat, toinen taas tavoittelee rytmiä ja nauhoittaa ääniä. Ystävät ovat tunteneet toisensa jo pitkään.

Meidän ruumiimme ovat olleet usein samassa tilassa. Lapsuudesta saakka. Tämän vuoksi sinä olet minulle hyvin merkityksellinen.

Ystävässä mietteet ja tunnelmat vaihtuvat sivulta sivulle. Kirjassa liikutaan jatkuvasti ystävien ajatuksissa, sen sijaan sivuhahmoista annetaan lukijalle vain vähän tietoa, ja he jäävätkin ainoastaan maininnan tasolle. Ystävien dialogi on tajunnanvirtamaista: niissä kuljetaan aiheesta toiseen sen mukaan, millaisia uusia ideoita tai muistoja jokin asia herättää. Ystävät puhuvat toistensa päälle ja ohittavat toistensa puheenvuoroja. Kielenkäytön kannalta teos on hyvin runollinen, täynnä metaforaa ja vertauksia. Sukupuolet sulautuvat yhteen, ja naisellisuus nousee esille vaikka teoksen päähenkilöt ovatkin miehiä. Kirjassa kiinnitetään paljon huomiota yksityiskohtien tarkkaan kuvaamiseen. Vartiaisen kuljettamat filosofiset ajatukset yhdistyvät henkilöhahmojen absurdiin käyttäytymis- ja ajattelutapaan arjessa, hieman beckettmäisellä tavalla:

– Minulle riittää äänetön huulien liikuttelu. Siihen ei väsy. Sitä voi jatkaa koko päivän ajan. Vokaaliyhtymät aiheuttavat äkillisiä liikeratoja. Ne kuljettavat minut järvelle. Hönkivät vokaalit. Levän haju. Eikö levän haju olekin taivaallinen?

Vartiainen johtaa lukijansa taitavasti: hän kertoo ja näyttää, mutta myös peittelee ja piilottaa. Keskustelujen arkitasolla tuntuu syvällisyyden läsnäolo. Paikoin näkökulma vajoaa syvälle pinnan alle, minkä jälkeen se taas nousee pintaan, konkretiaan, arkeen ja aistimaailmaan.

Kauneuttahan minä aina etsin niin kuin kaikki romantikot, mutta me romantikot, meidän täytyy vähän kaivella, kutitella, kidutella.

Ystävän lukija lieneekin kuin romantikko; lukiessaan hänen täytyy vähän kaivella ja kutitella, jotta ymmärtää teoksesta mahdollisimman paljon. Puolessavälissä kirjaa lukija alkaa miettiä, onko ystävyyssuhteen taustalla muutakin kuin mikä ensilukemalla avautuu.

– Me emme ole nähneet toisiamme vuoteen.
– Minä olen kaikkialla sinun kanssasi.
– …
– Onnettomuuden takia. Täytyy olla yhteinen onnettomuus.

Vartiaisen Ystävä on kirja erityislaatuisesta ystävyyssuhteesta. Se on hyvin hallittu kokonaisuus, hitaasti avautuva erikoisuus, proosan ja runollisuuden lajisekoitus. Teksti pysyy tiiviinä kirjan alusta sen loppuun asti. Ystävän lukija pystyy sulattamaan vain päivä kerrallaan, ja tässä lieneekin kirjan haaste: dialogeissa on niin runsaasti kulttuuriviittauksia ja syvällisyyttä että lukijan on vaikeaa pysyä teoksessa ajatuksellisesti mukana. Henkilöiden puheenvuorotkin taitavat sekaantua. Teksti vaatii siis useamman keskittyneen lukukerran, jotta se avautuu lukijalleen kunnolla. Ystävä on silti ansiokas yritys luoda eräänlainen maailmassaolemisen tunnelma.

Réka Lelkes